Toimitilastrategia

Toimitilastrategia on palvelu, jota kutsutaan toisinaan myös salkutukseksi. Toimitilat muodostavat kuntataloudelle merkittävän kuluerän, jonka osaava omistaminen edellyttää pitkäjänteistä ja ennakoivaa suunnittelua. Toimitilastrategiassa arvioidaan nykyisen toimitilakannan ominaisuuksia ja tarvetta ja jaetaan toimitilat niihin kohdistuvien odotusten perusteella erilaisiin salkkuihin. Tehtävänä on kehittää kunnan toimitilakantaa niin, että kunta omistaa ne toimitilat, joiden omistaminen toteuttaa kunnan tavoitteita ja luopuu niistä kiinteistöistä, joiden omistaminen ei ole tavoiteltavaa. Käytännössä salkkuja on useita, sillä omistettavia tai muuten hallinnoitavia kiinteistöjä voidaan käyttää, kehittää, ylläpitää, korjata ja niin edelleen. Lisäksi poistaminen voidaan tehdä monilla tavoilla, kuten myymällä, purkamalla tai ulos vuokraamalla. Toimitilastrategialle asetettavat tavoitteet ja kunnan tilanne määrittelevät, millaisia salkkuja toimitilastrategiassa käytetään. Yleisimmin kuitenkin salkut ovat käyttö, ylläpito, korjaus, hankinta ja poisto. Salkkuihin tehdään usein myös toimenpideohjelmia, jotka muodostavat tavallaan salkun sisäisiä osastoja ja kuvaavat pelkkää salkkua tarkemmin toimitilaan kohdistuvat toimenpiteet.

Toimitilastrategia muistuttaa palveluverkkosuunnittelua, mutta keskittyy selvemmin toimitilojen konkreettisiin ominaisuuksiin ja niiden kehitystarpeisiin. Toimitilastrategiaan on järkevää sisällyttää toiminnallinen salkutus, koska ilman sitä tarkastelun strateginen vaikuttavuus jää ohueksi. Toiminnallisella salkutuksella tarkoitetaan toimitilojen tarpeen arviointia tai laskentaa. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi koulujen kohdalla laskemalla rakennuksille oppilaskapasiteetit ja täyttöasteet ja käyttämällä tietoja mahdollisten poistojen tai hankintojen lähtökohtana.

Valmistunut selvitys sisältää esityksen kunnan toimitiloihin kohdistuvista toimenpiteistä salkkujaon muodossa. Rakennukset jakautuvat eri salkkuihin, minkä lisäksi rakennuksiin on kohdistettu tarkempia toimenpiteitä, jotka konkretisoivat sitä, miten salkkuun kuuluvaa rakennusta omistetaan, kehitetään tai poistetaan.

Toimitilastrategia auttaa kuntaa karsimaan toimitiloihin liittyviä kustannuksia monin tavoin. Se auttaa kuntaa poistamaan korjausvelkaa poistamalla sellaiset rakennukset, jotka eivät ole kunnan tavoitteiden kannalta tarpeellisia. Strategia sijoittaa osan rakennuksista ylläpitosalkkuun, jossa rakennuksia ylläpidetään, mutta ei peruskorjata. Kun tämän salkun rakennus tulee peruskorjausikään, se poistetaan. Toimitilastrategia auttaa kuntaa kohdentamaan toimitiloihin liittyvät resurssinsa järkevämmin ja tuottavammin. Se muuttaa toiminnan painotusta nopeaa reagointia edellyttävistä korjauksista ja väistötilaoperaatioista kohti suunnitelmallista toimintaa.

Palveluun on luontevaa liittää taloudellinen tarkastelu, joka auttaa kuntaa toimitilastrategiaa koskevassa päätöksenteossa. Taloudellinen tarkastelu voi olla esimerkiksi elinkaarikustannustarkastelu, jossa strategian vaikutuksia verrataan nykytilanteeseen 30 vuoden elinkaaren aikana.

Tutustu aiheeseen liittyviin palveluihimme: